By

Tänkin viisi kommenttia ja kysymystä Himaselle ja Castellsille

Tänk Fellow Ohto Kanninen osallistui torstaina 7.11.2013 filosofi Pekka Himasen johtaman kansainvälisen tutkimushankkeen “Kestävän kasvun malli” -loppuraportin julkistustilaisuuteen kommentaattorina. Ohton kysymykset:

1. Käyttäytymistaloustieteellinen ajattelu

Viime aikoina taloustieteessä on tehty edistysaskelia käyttäytymistieteellisen lähestymisen kanssa. Käyttäytymistaloustieteessä tutkitaan ihmisen psykologisten ominaisuuksien vaikutusta käyttäytymiseen. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana useampi Nobel on jaettu käyttäytymistaloustieteilijöille.  Näistä mm. Robert Shillerin ja Daniel Kahnemanin tutkimuksiin perustuen ymmärretään paljon paremmin niin mikrotason kuin makrotasonkin ilmiöitä. Väitämmekin, että tämä on taloustieteen merkittävimpiä edistyksiä viime vuosina.

Makrotasolla kehitys on ollut hidasta ja epätasaista, mutta kuplien ja suhdanteiden ymmärtämiseen on olemassa jatkuvasti paremmat työkalut ja enemmän aineistoa. Mikrotasolla käyttäytymistaloustieteellinen lähestyminen yhdistettynä kokeellisten tutkimusasetelmien käyttöön on sen sijaan jo tuottanut mielenkiintoisia tuloksia esim. Isossa-Britanniassa Behavioural Insights Teamin (BIT) muodossa. BIT:n tavoite on ollut tuottaa 10-kertaisesti oman budjettinsa verran säästöjä. Eräässä katsauksessa todettiin kuitenkin, että tämä on onnistunut 22-kertaisesti. Vastaavia yksiköitä ollaan perustamassa useimpiin länsimaihin. Suomenkin kannattaisi omaa etuaan ajatellen tällainen lähestyminen omaksua osaksi julkista politiikkaa.

Miksi käyttäytymistieteelliseen politiikkaan liittyvä keskustelu puuttuu raportistanne kokonaan, vaikka kestävyysvaje on esillä tärkeänä ongelmana? Minkälaisessa asemassa käyttäytymistieteellinen lähestyminen on teidän ajattelussanne?

2. Elämänhallinta ja toimintavalmiusteoria

Toimintavalmiusteoria on Amartya Senin kehittämä malli, jolla kuvataan ihmisten valinnanvapautta ja toimintamahdollisuuksien joukkoa. Himanen kirjoittaa, että ”kestävän talouskasvun eettinen tehtävä on lopulta palvella Amartya Senin kuvaamalla tavalla ihmisten tosiasiallisten hyvinvoinnin mahdollisuuksien lisääntymistä”.

Toisaalta tekstissä sanotaan myös, että ”elämäntavan haasteisiin kuuluvat myös ns. elämänhallinnan ja valinnan ongelmat koko ajan monimutkaistuvassa elämässä” ja viitataan Sitran Timo Hämäläisen tekstiin aiheesta. Psykologisessa tutkimuksessa on osoitettu, että suuri vaihtoehtojen määrä voi olla haitallista. Myös ajatushautomomme Tänk on julkaissut aiheesta tutkimuksen. Tänk argumentoi, että olennaista on juuri elämänhallinta eli itsetuntemukseen perustuva kyky asettaa tavoitteita ja saavuttaa niitä. Elämänhallinta auttaa muuttamaan lisääntyvät mahdollisuudet hyvinvoinniksi. Vastaavaan aihepiiriin liittyy Sendhil Mullainathanin ja Eldir Shafirin kirja ”Scarcity”. He argumentoivat kirjassa, että niukkuus (esim. ajan tai rahan) johtaa järjestelmällisesti erilaisiin (lyhytnäköisiin) valintoihin.

Senin teorian mukaisten toimintavalmiuksien laajentaminen ja elämänhallinnan lisääminen eivät välttämättä ole ristiriidassa, mutta kuinka nämä mielestäsi toimivat keskenään ja kuinka pidetään jatkossa huoli, että ihmisten kyky suunnitella elämäänsä pysyy maailman monimutkaisuuden tasalla?

3. Uhkakuvien puute ja tietoyhteiskunnan todellinen haaste

Yleisesti raportissa on kovin positiivinen ja optimistinen ote. Jäimme kaipaamaan mahdollisten uhkien hahmottelemista yleisemmin. Himanen kirjoittaa informaatioajan kolmesta haasteesta: elämäntavan, talouden ja tietoyhteiskunnan haasteista.

Tietoyhteiskunnan haasteiden kuvailusta puuttuu kuitenkin Tyler Cowenin ”Average is over” kirjassaan muotoileman, kenties tärkeimmän tietoyhteiskunnan haasteen kuvaus. Cowen näkee, että tulevaisuudessa tuottavuuserot tulevat jatkamaan vääjäämättömästi kasvuaan johtuen osittain siitä, että jatkuvasti meritokraattisempi yhteiskunta ja koneiden ja ihmisten yhteistyön tärkeys lisää tuottavuuseroja dramaattisesti. Samalla kykymme mitata tuottavuutta paranee jatkuvasti. Tämä johtaa tuloerojen jatkuvaan kasvuun. Keskiluokka katoaa ja syntyy työttömyyttä.

Onko tällainen uhkakuva mielestänne merkittävä ja jos näin on, niin kuinka tähän voitaisiin reagoida? Ette keskustele perustulosta raportissanne, mutta voisiko se olla jonkinlainen osaratkaisu?

4 a. Suomen institutionaalinen kokonaisuus ja asema: euroalueen yhteensopimaton kokoonpano

Suomen talouden kuvailu on julkaisussa niin yksipuolista, että siitä tuskin Suomea tunnistaa. Mm. Suomen institutionaalinen tulevaisuus ei saa tarpeeksi huomiota ja kriittistä tarkastelua. On tullut ilmeiseksi, että euroliitto on yllättävän hauraalla pohjalla, sillä kulttuurinen ja sitä kautta tuottavuuden konvergenssi on ollut huomattavasti hitaampaa kuin uskallettiin kuvitella. Hintana on historian pisimpiä ja yhä venyvä talouskriisi. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Euroopan poliittisella johdolla ei ole ollut uskallusta eikä työkaluja katkaista negatiivista kierrettä.

Euron kriisiytymisen ja euromaiden valtavan menestyseron ei ehkä olisi pitänyt olla yllätys, jos katsoo Euroopan valtavaa kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta. Vastaavasti Italiassa tai Belgiassa pohjoinen ja etelä ovat pitkienkin liittojen jälkeen edelleen hyvin erilaisia kulttuurisesti ja kenties sitä kautta tuottavuuden puolesta. Yhdysvalloissa rannikot ja sisämaa suorastaan ajautuvat erilleen.

Miten näette euroalueen tulevaisuuden ja yhtenäisyyden ja miten Suomen tulisi tähän reagoida? Voisiko Suomi vaihtoehtoisesti suuntautua Venäjälle tai vaikkapa Kiinaan? Entä miten olisi virtuaalinen maailmanyhteys valtioihin, jotka tunnustavat arvokkaan elämän tärkeyden?

4 b. Suomen institutionaalinen kokonaisuus ja asema: Varieties of Capitalism

Peter A. Hall and David Soskice kirjoittavat kirjassaan ”Varieties of Capitalism” instituutioiden toisiaan täydentävästä roolista. Menestyvien valtioiden kuten Saksan ja Yhdysvaltojen instituutiot ovat hyvin erilaisia, mutta keskenään yhteensopivia. Tuntuu, että EKP:n asettama korkotaso sopii Suomelle huomattavasti huonommin kuin Ruotsin keskuspankin asettama korkotaso sopii Ruotsille.

Samoin tuntuisi, että Brysselistä tulevat säännöt eivät välttämättä ota huomioon jokaisen eurooppalaisen maan instituutiota ja esimerkiksi sosiaalisen pääoman ja kansalaisten kokeman luottamuksen määrää. Nämä kaikki eroavat huomattavasti Euroopan maiden kesken.

Voisiko olla niin, että osittain Euroopan pitkittyvä kriisi johtuu siitä että EMU ja EU ovat hajoittaneet instituutioiden yhteensopivuuden, sillä sama raha- tai talouspolitiikka ei yksinkertaisesti sovi kaikille maille?  Miten näette tämän mahdollisen ongelman tulevaisuudessa?

5. Talouskasvu

Suomen bruttokansantuote on tänä vuonna pienempi kuin vuonna 2008. Suomalaisten työntekijöiden vuosityötunnit laskevat hitaasti ja varmasti. Vuonna 2002 suomalainen työntekijä teki 1728 tuntia töitä vuodessa OECD:n tilastojen mukaan. Vuonna 2012 sama luku oli 1672. Raportissa ei käsitellä leppoistamista, vaikka se tuntuu etenevän vääjäämättömästi talouskasvun polkiessa paikallaan. Samalla tunnetusti väestö eläköityy.

Onko mahdollista, että paljon puhutut innovaatiot eivät enää tuotakaan talouskasvua ja näytämmekin jatkossa vanhusten Japanilta? Tai mitä jos kansa jatkossa päättääkin leppoistaa nopeammin kuin tuottavuus kasvaa? Entä jos energian tuotannon ja luonnonvarojen kulutuksen rajat vihdoin tulevat vastaan? Onko arvokas elämä mahdollista ilman talouskasvua?